Marimekko taipui Kiinan painostuksen alla?

Uutiset
26/03/2021

EU asetti maanantaina Kiinalle pakotteita uiguureihin ja muihin vähemmistöihin kohdistuvien sortotoimenpiteiden takia. EU ei ollut toimissaan yksin vaan pakotteita asettivat myös Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Kanada. 

Kiinan vastapakotteet tulivat heti, ja ne kohdistuivat europarlamentaarikkoihin, EU:n elimiin ja eurooppalaisiin tutkijoihin. Niiden kohteeksi joutui muun muassa suomalainen Heidi Hautala, joka on Euroopan parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnan jäsen. Kiina on toistaiseksi asettanut vastapakotteita myös ainakin Iso-Britannialle.

Kiinan vastatoimet kohdistuvat myös yrityksiin, jotka olivat aiemmin ilmoittaneet lopettaneensa esimerkiksi Xinjiangin uiguurien autonomiselta alueelta peräisin olevan puuvillan käytön pakkotyöepäilyjen tähden. H&M on joutunut Kiinassa boikottikampanjan kohteeksi. Sen tuotteet katosivat yhdessä päivässä maan suurimmasta verkkokauppa Alibabasta eikä sen liikkeitä löydy enää kiinalaisesta karttapalvelusta. Myös ainakin Tommy Hilfiger, Adidas, Nike, Converse ja Burberry ovat vastatoimien kohteena.  

Aiemmin myös suomalainen Marimekko on kertonut verkkosivuillaan, ettei se hyväksy tuotteissaan puuvillaa “Xinjiangin uiguurien autonomiselta alueelta Kiinassa puuvillantuotantoon liittyvien ihmisoikeusrikkomusten vuoksi”. 

Kuvankaappaus Marimekon vastuullisuusivun arkistoversiosta ja sivun nykyinen muoto.

Perjantaina mainintaa Xinjiangista ei kuitenkaan enää löytynyt Marimekon sivuilta. Internet-arkisto Wayback Machinen mukaan maininta on ollut Marimekon sivuilla vielä 17. tammikuuta, jolloin viimeisin kopio sivuista on tallentunut arkistoon. Googlen sivumuistissa maininta Xinjiang-puuvillaa koskevasta kiellosta oli Marimekon sivulla vielä 21. maaliskuuta.

Finnwatch pyysi Marimekolta kommenttia asiaan. Finnwatch kysyi, milloin verkkosivuja on muutettu ja liittyykö muutos Kiinassa riehuvaan boikottikampanjaan. Yhtiö ei vastannut suoraan kysymykseen vaan lähetti Finnwatchille vuoden 2020 vuosiraporttinsa, jossa maininta Xinjiangin puuvillaa koskevasta kiellosta on edelleen mukana. Marimekko on jo pitkään investoinut Kiinaan, ja avannut siellä ja Hongkongissa useita myymälöitä sekä panostanut kiinalaiseen verkkokauppaan.

Mikäli Marimekko on taipunut painostuksen alla, se ei ole ainoa. Puuvillan vastuullisuussertifiointi BCI, joka aiemmin lopetti puuvillatuottajien lisensoinnit Xinjiangissa, ja jonka jäsenyrityksiin boikottikampanjan on erityisesti kohdistunut, on myös poistanut Xinjiangia koskevan linjauksen verkkosivuiltaan. Marimekko on BCI:n jäsen. Maailman kolmanneksi suurin urheiluvaatevalmistaja, kiinalainen Anta on ilmoittanut vetäytyvänsä BCI:stä ja vakuuttanut jatkavansa Xinjiang-puuvillan käyttöä. Xinjiang-puuvillaa on ilmoittanut jatkossa tukevansa myös jo toinen BCI:n jäsen, japanilainen urheilumerkki Asics.

Kuva: EQRoy / Shutterstock.com

Osallistu joukkorahoitukseen

PELASTA FINNWATCH

Orpon hallitus yrittää ajaa alas Finnwatchin toimintaa lakkauttamalla lähes kaiken julkisen rahoituksemme. Auta meitä keräämään rahat työmme jatkamiseen.
LAHJOITA
0 päivää jäljellä
102 843 / 80 000 € TAVOITTEESTA