Finnwatchin tuore raportti osoittaa Suomen olevan kaivosverotuksen kehitysmaa. Kuva: Cifor, CC BY-NC 2.0
Finnwatchin tänään julkaistu raportti Kaivosverotuksen kehitysmaa porautuu metallikaivosyhtiöiden veronmaksuun Suomessa. Vuosien 2011–2014 aikana kaivosyhtiöiden aggressiivinen verosuunnittelu on aiheuttanut Suomelle 49 miljoonan euron veromenetykset.
– Veromenetykset ovat valtavat, kun ne suhteutetaan kaikkien Suomessa toimivien 12 metallikaivoksen voitosta maksettuun vain 92 miljoonan yhteisöveroon samalla ajanjaksolla. Samaan aikaan malmeja on louhittu Suomen maaperästä liki neljän miljardin arvosta, toteaa Finnwatchin veroasiantuntija Lauri Finér.
Finnwatchin raportti avaa tarkemmin kanadalaisten Agnico Eagle Minesin ja First Quantum Mineralsin veronmaksua Suomessa. First Quantum Minerals toimii Kevitsan ja Pyhäsalmen kaivoksilla. Agnico Eagle Mines louhii kultaa Kittilän Suurikuusikosta. Ne kuuluvat Suomen kannattavimpiin kaivoksiin. Suomen verolainsäädännön puutteet antavat ulkomaisille kaivosyhtiöille kuitenkin mahdollisuuden louhia malmeja ilman, että Suomeen jää kunnollista korvausta.
– Ongelmaan tulee puuttua, sillä malmit ovat Suomen kansallisvarallisuutta. Kaivostoiminta aiheuttaa myös riskejä, joista vastaa viime kädessä valtio. Talvivaaran esimerkki osoittaa, että riskien toteutuminen voi maksaa yhteiskunnalle satoja miljoonia.
Finnwatchin raportti osoittaa, että Suomen kansainvälisesti verraten yritysmyönteisellä kaivosveropolitiikalla ei ole onnistuttu saavuttamaan tavoiteltuja taloudellisia hyötyjä yhteiskunnalle. Metallikaivosten osuus Suomen bruttokansantuotteesta sekä maksetuista palkoista on vain noin 0,1 prosenttia.
– Näyttää siltä, että Suomi luovuttaa malmit halvalla. Suomea voi tässä mielessä verrata kehitysmaihin, joiden luonnonvaroja kaivosyhtiöt voivat hyödyntää ilman, että paikallistasolle jää kunnollista korvausta. Esimerkiksi kehittyneenä kaivosmaana tunnetussa Australiassa kaivosverot ovat huomattavasti Suomea korkeammat, Finér vertaa.
Ongelma on Suomen lainsäädännössä ja kansainvälisissä verosopimuksissa. Yritykset voivat vaikuttaa siihen, minne voitot – ja siten verot – kertyvät. Finnwatchin selvitys osoittaa, että osa yrityksistä käyttää tätä mahdollisuutta aggressiivisemmin kuin toiset. Esimerkiksi First Quantum Mineralsin verosuunnittelu oli verraten aggressiivisempaa kuin Agnico Eagle Minesin.
– Suomessa tulisi ottaa käyttöön muiden kehittyneiden maiden tapaan erillinen kaivosvero. Lisäksi tulisi varmistaa, että Suomi voi verottaa kaivosoikeuksien myyntivoittoja ja korkojen verovähennysoikeutta tulisi tarkastella uudelleen, Finér listaa.
Ratkaisuun tarvitaan kuitenkin myös yhteistyötä muiden maiden kanssa. Finnwatch katsoo, että Suomen pitäisi ottaa nykyistä aktiivisempi rooli muun muassa OECD:n ja EU:n piirissä esimerkiksi edistämällä yhteisen yritysverotuspohjan kaltaisia pysyviä ratkaisuja.
Lisätiedot:
Lauri Finér, tutkija
lauri.finer (a) finnwatch.org
p. 040 410 9710
Finnwatchin raportti Kaivosverotuksen kehitysmaa on ladattavissa täällä >>
Tue Finnwatchin toimintaa >>
Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Stora Enso ilmoitti vuoden 2015 kesäkuussa sulkevansa Intian Chennaissa sijaitsevan tehtaansa Stora Enso Inpacin. Finnwatch ja intialainen kansalaisjärjestö Cividep selvittivät miten vastuullisesti Suomen valtion enemmistöomisteinen yritys hoiti 350 työntekijän irtisanomiset.
Finnwatch tutki Intiassa toimineen Stora Enso Inpacin työoloja vuonna 2013. Tuolloin tehtaalta löytyi monia, osittain tehtaan edelliseltä omistajalta Stora Ensolle periytyneitä ongelmia, joita valtionyhtiö ei ollut saanut korjattua riittävän ripeässä aikataulussa. Kastijärjestelmän ulkopuolisille, alkeellisissa oloissa asuville työntekijöille maksettiin elämiseen riittämättömiä palkkoja ja työntekijät raportoivat ongelmista työturvallisuudessa. Uutinen Stora Enso Inpacin sulkemisesta herättikin huolta siitä, mitä paikallisille jo valmiiksi heikossa asemassa oleville työntekijöille ja heidän perheilleen tapahtuisi.
Finnwatch pyysi intialaista kumppaniaan Cividepiä haastattelemaan tehtaalta irtisanottuja työntekijöitä sekä tehtaan ammattiliittoa. Toisin kuin monilla muilla suomalaisilla yrityksillä Intiassa, Stora Enson Intian tehtaalla toimi itsenäinen ammattiliitto, joka pystyi ajamaan työntekijöiden asemaa myös yt-neuvotteluissa.
Henkilöstön lomautukset ja irtisanomiset herättävät intohimoja – erityisesti isoja osinkoja maksavia yrityksiä on syytetty vastuuttomuudesta työttömyyden lisäämisessä lyhytnäköisen tuloskunnon verukkeella. Samalla on ymmärrettävää, että markkinataloudessa toimivan yrityksen on toisinaan perusteltua ja myös välttämätöntä sopeuttaa toimintaansa liiketoimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin esimerkiksi lopettamalla kannattamatonta liiketoimintaa.
Tehtaiden sulkemiseen ja työntekijöiden irtisanomiseen vaikuttaa suurelta osin paikallinen laki ja tehtaan ammattiliiton kanssa mahdollisesti solmimat erilliset sopimukset. Liiketoiminnan lopettamiseen liittyvää vastuullisuutta on käsitelty verrattain vähän kansainvälisissä yritysvastuuohjeistoissa.
Stora Enson antama tieto Intian pakkausliiketoiminnan kannattamattomuudesta näyttää perustellulta: pakkauksia valmistava yksikkö menetti muun muassa Nokian Intian tehtaan sulkemisen myötä ison paikallisen kansainvälisen asiakkaansa. Stora Enso viesti Intian tehtaan talousvaikeuksista johdonmukaisesti, ja näytti pyrkivän toiminnan säilyttämiseen ennen sulkemista tekemällä tuotannollisia muutoksia ja kartoittamalla tehtaan myyntiä toiselle yritykselle. Tehtaan taloudellinen alamäki on tunnustettu tehtaan alasajon syyksi myös Stora Enso Inpacin ja tehtaan ammattiliiton solmimassa tehtaan sulkemista koskevassa sopimuksessa.
Työntekijöiden tiedottamisessa Stora Enson toiminnassa voidaan kuitenkin katsoa olleen puutteita. Työntekijöille tehtaan sulkemisesta oli kerrottu vasta samana päivänä kun tieto uutisoitiin mediassa. Ammattiliiton kanssa neuvottelut tehtaan sulkemiseen liittyvistä toimenpiteistä aloitettiin vasta kaksi päivää sulkemisilmoituksen antamisesta. Työntekijät kertoivat olleensa huolissaan työpaikoistaan jo silloin kun tehtaan toinen yksikkö ajettiin alas vuosien 2014–2015 vaihteessa. Tuolloin esimiehet olivat kuitenkin vakuuttaneet, ettei kenenkään tarvitsisi olla huolissaan töiden jatkumisesta.
OECD:n ohje monikansallisille yrityksille ohjeistaa työnantajaa ilmoittamaan palveluksessaan olevien työntekijöiden edustajille ja tarvittaessa asianomaisille viranomaisille riittävän ajoissa yrityksen toiminnassa suunnitelluista muutoksista, joilla saattaa olla merkittävä vaikutus työllisyyteen erityisesti silloin, kun kyseessä on yksikön toiminnan lopettaminen siihen liittyvine lomautuksineen tai joukkoirtisanomisineen. Stora Enso teki päätöksen tehtaan sulkemisesta yksipuolisesti eikä työntekijöille annettu mahdollisuuksia esittää muita vaihtoehtoja toiminnan taloudellisen kannattavuuden parantamiseksi. Stora Enso Inpacin sulkemisesta ei myöskään keskusteltu Stora Enson kansainvälisessä yritysneuvostossa EWC:ssä. Finnwatch on aiemmassa vuoropuhelussaan Stora Enson kanssa kritisoinut sitä, ettei yhtiö ole kutsunut EWC-neuvostoon edustajaa Intian tehtaalta.
OECD:n ohjeistot edellyttävät irtisanomistilanteessa yrityksiltä myös yhteistyötä työntekijöiden edustajien ja asianomaisten viranomaisten kanssa lievittääkseen näitä kielteisiä vaikutuksia mahdollisimman paljon. Stora Enso ansaitsee tunnustuksen siitä, että se neuvotteli tehtaan ammattiliiton kanssa aktiivisesti työntekijöille maksettavista erokorvauksista. Sopimukseen ammattiliiton ja tehtaan välillä päästiin elokuussa 2015.
Kaikki irtisanomissopimuksen allekirjoittaneet työntekijät saivat erilaisista tuista koostuvana erorahana vähintään 250 000 rupiaa (noin 3 260 euroa). Summa vastaa tuotannollisessa työssä työskenneelle työntekijälle yli kahden vuoden palkkaa. Palvelusvuosista riippuen summa saattoi nousta tätä huomattavasti korkeammaksi, jopa yli 7500 000 rupiaan (noin 9 780 euroa). Yli 40 työntekijää sai erorahana yli 600 000 rupiaa.
Lisäksi tehtaalla loukkaantuneet työntekijät, joista osaa haastateltiin myös Finnwatchin vuonna 2013 julkaisemaan raporttiin, saivat ylimääräisen noin 40–60 000 rupian (noin 540–810 euron) suuruisen korvauksen. Erilaisista tuista koostuva eroraha oli tarjolla kaikille tehtaan työntekijöille.
Suurin osa tätä artikkelia varten haastatelluista työntekijöistä ja ammattiliiton edustajista oli tyytyväisiä sopimukseen. Vain yksittäiset työtapaturmista pysyviä haittoja kärsineet työntekijät valittivat ylimääräisen korvauksen suuruudesta. Tämä johtui siitä, että työntekijöiden esimies oli työntekijöiden mukaan aiemmin luvannut ylimääräisen työtapaturmakorvauksen olevan suuruudeltaan 100 000 rupiaa.
Lisäksi Stora Enso järjesti työntekijöille koulutusta työllistymisestä ja erorahan vastuullisesta käytöstä sekä antoi työntekijöille myös mahdollisuuden osallistua ammatilliseen jatkokoulutukseen. Koulutuksen järjestämiseen oli valittu paikallinen Hand in Hand -järjestö. On epäselvää miksi yksikään työntekijä ei kuitenkaan ottanut vastaan tarjottua ammatillista koulutusta.
Stora Enso oli suunnitellut tehtaan sulkemisen huolellisesti konsultoiden yrityvastuukysymyksiin keskittynyttä Business for Social Responsibility (BSR) -järjestöä. Stora Ensolle laatimassaan taustamateriaalissa BSR oli kartoittanut parhaita käytäntöjä sekä kansalaisjärjestöjen ja muiden sidosryhmien odotuksia. BSR:n käyttö konsulttina osoittaa Stora Ensolta huolellisuusvelvoitteen noudattamista ja pyrkimystä hoitaa tehtaan sulkeminen sosiaalisesti vastuullisemmin kuin mihin pelkkä Intian lainsäädäntö olisi edellyttänyt.
BSR:n konsultoinnin lisäksi Stora Enson olisi ollut tärkeää käyttää tehtaan sulkemisessa hyväksi myös kansainvälistä EWC-neuvostoa. Tällä oltaisiin vältetty ongelmat työntekijäedustajien tiedotuksessa sekä annettu työntekijöille mahdollisuuksia löytää vaihtoehtoisia ratkaisuja tehtaan sulkemiselle.
Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Kuvassa Mika Lyytikäinen (S-ryhmä), Ilkka Alarotu (S-ryhmä), Andy Hall ja Jari Simolin (S-ryhmä)
S-ryhmä on ilmoittanut tänään osallistuvansa Finnwatchille tutkimusta tehneen Andy Hallin Thaimaassa järjestettävään oikeudenkäyntiin puolustuksen avaintodistajana.
S-ryhmää tulevassa oikeudenkäynnissä kesällä edustaa vähittäiskaupan hankintajohtaja Jari Simolin.
– Kiitämme S-ryhmää suoraselkäisestä toiminnasta. On tärkeää, että yritykset antavat tukensa vapaan kansalaisyhteiskunnan toiminnalle, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.
S-ryhmä tapasi oikeusprosessin käynnistäneen Natural Fruitin vuonna 2013 ja keskusteli yrityksen kanssa Finnwatchin raportin löydöksistä. Kauppasuhdetta Natural Fruitin kanssa ei katkaistu Finnwatchin raportin vuoksi vaan siksi, ettei yritys suostunut kolmannen osapuolen vastuullisuusauditointeihin.
– S-ryhmän todistuksella voi olla ratkaiseva merkitys oikeudenkäynnissä. Natural Fruit menetti kauppasuhteensa oman toimintansa, ei Finnwatchin raportin takia, Vartiala sanoo.
S-ryhmän ilmoituksen oikeudenkäyntiin osallistumisesta voi katsoa Periscope-tallenteesta täältä >>
Lisätiedot:
Sonja Vartiala
Toiminnanjohtaja/Executive Director
Finnwatch ry
sonja.vartiala (at) finnwatch.org
+358-44 5687465
Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Suomen hallituksen mukaan julkinen talous on kriisissä, minkä vuoksi hallitus on päättänyt miljardien eurojen sopeuttamistoimista. Esimerkiksi koulutuksesta, tutkimuksesta, lasten päivähoidosta ja kehitysyhteistyöstä on leikattu sillä perusteella, että julkisen sektorin tulot eivät kata menoja. Leikkaukset vaikuttavat suomalaisten palkansaajien ja heidän perheidensä arkeen.
Samalla on saatu lukea ikäviä uutisia yritysten verolakien hengen vastaisesta verosuunnittelusta. Tällä viikolla otsikoihin ovat nousseet sähkönsiirtoyhtiöt Caruna ja Elenia. Niiden räikeästä korkovähennyksiin perustuvasta verovälttelystä hyötyvät omistajina toimivat suomalaiset eläkelaitokset, Keva, Elo ja Ilmarinen.
Caruna ja Elenia eivät ole poikkeustapauksia. Jo aikaisemmin eläkelaitosten sijoituksia on löytynyt muun muassa räikeästä verovälttelystä syytetyn Attendon takaa. Esimerkit osoittavat, että erityisesti kansainväliseen pääomasijoitustoimintaan kuuluu sijoitusten kohdeyhtiöiden systemaattinen verojen minimointi. Eläkelaitokset ja muut institutionaaliseet sijoittajat ovat merkittävin pääomasijoittajaryhmä. Finnwatchin selvityksen mukaan suomalaisilla eläkelaitoksilla oli vuonna 2013 37 miljardia euroa varoja sijoitettuna veroparatiiseissa rekisteröityihin rahastoihin. Eläkelaitokset ovat siten keskeisessä roolissa järjestelmässä, joka ei vain rapauta veropohjia, vaan myös haittaa talouden toimintaa ja heikentää pienten yritysten kilpailuasemaa.
Myös eläkelaitosten salkuista löytyviltä listatuilta yhtiöiltä on löytynyt toistuvasti verojen minimointiin tähtääviä yhtiörakenteita ja velkajärjestelyjä. Eräät salkuista löytyvät monikansalliset yritykset välttelevät veroja heikommassa asemassa olevissa kehitysmaissa.
On vastenmielistä, että hyvinvointia turvaamaan perustetut eläkelaitokset osallistuvat edunsaajiaan, suomalaisia palkansaajia ja yrittäjiä, haittaavaan veropohjan rapauttamiseen. Eläkelaitoksia koskevassa laissa säädettyä fidusiaarivelvoitetta ei ole perusteltua tulkita niin, että tuottoja eläkevaroille on haettava keinolla millä hyvänsä.
Ensisijainen vastuu verovälttelyn tukkimiseen on päättäjillä. Viimeksi konsernien sisäisiin korkoihin perustuvaa verosuunnittelua yritettiin vaikeuttaa korkovähennyksiä rajoittavalla säännöksellä, joka tuli voimaan vuonna 2014. Taloussanomien tänään julkaiseman artikkelin mukaan Elenian omistajat ovat järjestelleet rahoitusrakenteen uusiksi vuonna 2013 juuri säännöksen voimaan tulon alla. Artikkelin kaavion perusteella vaikuttaa, että järjestelyllä siirrettiin lainat muodollisesti konsernin ulkopuolella, jotta säännös ei soveltuisi. Säännökseen sisältyi kuitenkin kohta, jolla tämän tyyppisten järjestelyjen hyödyt pyrittiin poistamaan. Siten lienee mahdollista, että Verohallinto puuttuisi järjestelyyn jälkikäteen.
Oli niin tai näin, on arveluttavaa, että suomalaiset eläkeyhtiöt osallistuvat laillisuuden rajoja hipoviin järjestelyihin, jotka eduskunta yritti nimenomaisesti estää. Ilmarinen kieltäytyi kommentoimasta verojärjestelyä Taloussanomille. Hiljaisuus on kestämätöntä, ja eläkelaitosten tulee ymmärtää, että myös niiden on kannettava vastuunsa yhteiskuntaa haittaavista toimistaan.
Finnwatch vaatii Telaa ja eläkelaitoksia tunnustamaan avoimesti niiden sijoituksiin kuuluvat yhteiskunnalle haitalliset verojärjestelyt. Eläkelaitosten tulee osallistua julkiseen keskusteluun ja pohtia aktiivisesti ratkaisuja siihen, miten eläkelaitosten fidusiaarivelvoitetta noudatetaan tuottavasti ilman, että rapautetaan veropohjaa ja sitä kautta kansalaisten hyvinvointia.
Sonja Vartiala, toiminnanjohtaja, Finnwatch ry
Lauri Finér, tutkija, Finnwatch ry
Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Finnwatchin määräaikaisena tutkijana on aloittanut KTM Lauri Finér.
Finér on työskennellyt seitsemän vuotta Verohallinnossa, missä hän toimi kansainväliseen yritysverotuksen asiantuntijana. Viimeksi Finér on toiminut tutkijana. Hän on julkaissut useita akateemisia artikkeleja kansainvälisestä yritysverotuksesta ja kirjoittanut muun muassa monikansallisten yritysten verosuunnittelusta.
Finér tekee oikeustieteen alan väitöskirjaa Helsingin yliopistossa aiheena veroviranomaisten välinen rajat ylittävä tietojenvaihto.
Lauri Finér työskentelee Finnwatchissa 1.1.2016–29.2.2016. Hän valmistelee joukkorahoituksella toteutettavaa selvityshanketta, jossa kartoitetaan monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun vaikutuksia Suomelle.
Merkkipäivälahjoitus
Kannatusjäsenyys
