Arkipäiväinen kulutus ruokkii yhä kiihtyvää ilmastonmuutosta. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuoreimmassa synteesiraportissa kestämättömät elämäntavat ja kulutusmallit nostetaan heti alussa yhdeksi ilmastonmuutoksen tärkeimmistä syistä¹. Kulutuksen päästöt eivät jakaudu likimainkaan tasan maailman ihmisten kesken, vaan painottuvat selvästi sekä maiden välillä että niiden sisällä niihin, joilla on korkein elintaso². Tästä syystä myös suomalaisilla on lukumääräänsä suurempi vastuu globaalista ilmastonmuutoksesta.

Koska merkittävä osa suomalaisten kulutuksen päästöistä syntyy Suomen rajojen ulkopuolella³, ovat kulutustuotteita suomalaisille tuovat yritykset tärkeässä roolissa siinä, miten kulutuksen päästöt kehittyvät. Tämän päästövähennyspotentiaalin hyödyntäminen on kuitenkin ollut yrityksissä varsin hidasta. Finnwatch julkaisi vuonna 2019 Hiilenmustia alihankintaketjuja -raportin, jossa selvitettiin suomalaisyritysten toimia niin sanotuissa riskimaissa sijaitsevan tuotannon kasvihuonekaasupäästöjen kontrolloimiseksi⁴. Tarkastelu kohdistettiin nimenomaan niin sanotuista riskimaista⁵ tehtäviin hankintoihin, koska näissä maissa käytetään usein runsaasti suuripäästöistä fossiilienergiaa, ja siitä irtautumiseen ohjaava ilmastopolitiikka esimerkiksi päästöhinnoittelua hyödyntämällä on toistaiseksi ollut varsin kehittymätöntä.

Vuoden 2019 kyselyssä selvisi, että harvalla yrityksellä oli edes tietoa siitä, millaisella energialla tuotteita tuotetaan tai millaisia päästöjä valmistukseen liittyy. Tilannetta on seurattu jatkoselvitysten avulla vuosina 2020⁶ ja 2021⁷. Selvitykset ovat osoittaneet yritysten arvoketjuja koskevassa ilmastotyössä hidasta edistystä. Esimerkiksi tietoa käytetystä energiasta on yrityksissä kerätty aiempaa enemmän, ja päästövähennystavoitteita on laajennettu koskemaan myös alihankinnan päästöjä. Varsinaisiin päästövähennyksiin matkaa on kuitenkin ollut vielä paljon.

Toistaiseksi arvoketjujen hiilipäästöjen raportointi ja hallinta on ollut pitkälti vapaaehtoista. Lähitulevaisuudessa lainsäädäntö ja sidosryhmien vaatimukset tulevat kuitenkin ohjaamaan entistä useampia yrityksiä arvoketjuihin liittyvien päästöjen seurantaan. Esimerkiksi EU:n vastuullisuusraportointia koskevan direktiivin eli niin sanotun kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) myötä suurimpien yritysten on pakko jo vuoden 2024 alusta lähtien laskea ja raportoida toimintansa päästöistä arvoketju mukaanlukien⁸. Hiilitullit eli hiilirajamekanismi (CBAM) puolestaan tuo tiettyjen tuoteryhmien maahantuonnin EU:n päästöhinnoittelun piiriin, ja edellyttää siten näiden päästöjen laskentaa ja raportointia.

Tätä raporttia varten selvitettiin, miten tilanne on kehittynyt aiempien tutkimusten jälkeen. Kyselyn avulla kerättiin tietoa yritysten suorien riskimaissa sijaitsevien tavarantoimittajien käyttämistä energialähteistä ja hankittujen tuotteiden päästöistä sekä toimista, joilla näitä päästöjä on pyritty vähentämään. Lisäksi kysyimme päästölaskennan haasteista sekä siitä, miten EU:n vastuullisuusraportointidirektiivin ja hiilitullien arvioidaan vaikuttavan yritysten arvoketjupäästöjen seurantaan.

Vuosina 2000–2021 suomalaisten kulutuksen päästöt ovat laskeneet 72,5 miljoonasta tonnista 42,4 miljoonaan tonniin. Taustalla on erityisesti se, että samasta kulutuksesta aiheutuu esimerkiksi energiatehokkuuden paranemisen tai uusiutuvaan energiaan siirtymisen vuoksi aiempaa vähemmän päästöjä. Tämä niin sanottu päästöintensiteetin lasku on ollut selvästi voimakkain osatekijä (50,7 miljoonan tonnin vähennys) muutoksessa, kun muut osatekijät ovat vaikuttaneet päästöjä lisäten: Kulutusmenojen kasvu on lisännyt kulutusta, mistä on aiheutunut 19,1 miljoonan tonnin päästölisäys.

Tämän lisäksi kulutuksen painottuminen aiempaa suuripäästöisempään kulutukseen on lisännyt päästöjä 1,5 miljoonaa tonnia.⁹

Vastaavasti yhtä kansalaista kohti lasketut kulutuksen päästöt ovat laskeneet merkittävästi vuoden 2003 huippuvuodesta (noin 15 tonnia/kansalainen), mutta laskutahti on ollut varsin hidas vuoden 2014 jälkeen¹⁰. Päästöt kansalaista kohden ovat nyt keskimäärin kahdeksan tonnin tasolla¹¹, kun kestäväksi tasoksi vuoteen 2030 mennessä on arvioitu 2,5 tonnia. Tämän jälkeen päästöjen pitäisi laskea 1,4 tonniin vuoteen 2040 ja 0,7 tonniin vuoteen 2050 mennessä.¹²

Peräti 46 prosenttia suomalaisten kotitalouksien kulutuksen päästöistä syntyy ulkomailla. Osuudet vaihtelevat tuoteryhmittäin. Esimerkiksi asumisen ja eläinperäisen ruuan päästöt painottuvat kotimaahan, kun taas tavaroiden kuten vaatteiden ja elektroniikan kohdalla päästöt syntyvät enimmäkseen muualla.¹³

Kansallinen, muun muassa energia- ja liikennepolitiikan keinoin toteutettava, ilmastopolitiikka laskee jatkossakin kulutuksen päästöjä siltä osin kuin ne syntyvät Suomen rajojen sisäpuolella. On arvioitu, että tämän seurauksena tavaroiden ja palveluiden osuus kulutuksen hiilijalanjäljestä voi kasvaa. Keinot näiden päästöjen vähentämiseen ovat vähemmän suoraviivaisia. Esitettyjä keinoja ovat muun muassa päästöperustaiset kulutusverot, energiatehokkuutta, kierrätettävyyttä ja korjattavuutta edistävät määräykset sekä erilainen informaatio-ohjaus.¹⁴

Poliittisesta ohjauksesta riippumatta yrityksillä on ihmisoikeusperustainen vastuu vähentää niiden päästöistä aiheutuvaa haittaa. Tämä vastuu kattaa koko arvoketjun päästöt raaka-aineiden tuotannosta ja muusta alihankinnasta aina tuotteiden käyttöön ja käytöstä poistoon asti. Yritysten tulee siis seurata ja raportoida oman toimintansa ilmastovaikutuksista, vähentää päästöjä koko arvoketjussa mahdollisimman paljon ja kantaa vastuuta niistä päästöistä, joiden vähentäminen ei välittömästi onnistu, hyödyntämällä hiilimarkkinoita.¹⁵

Arvoketjupäästöt muodostavat tyypillisesti valtaosan yrityksen kokonaispäästöistä, joskin erot yritysten ja toimialojen välillä voivat olla suuria siinä, miten päästöt jakautuvat. Yritysten suorat päästöt (esimerkiksi omista ajoneuvoista) tai oman energiankäytön päästöt on melko suoraviivaisesti selvitettävissä (esimerkiksi polttoaineen kulutuksen tai sähkötoimittajalta saatavien tietojen perusteella) ja vähennettävissä (esimerkiksi siirtymällä sähköautoihin ja päästöttömään sähköön). Sen sijaan arvoketjupäästöjen hallinta on selvästi haastavampaa. Niiden laskeminen edellyttää tiedonkeruuta lukuisilta kumppaneilta sekä monimutkaista laskentaa. Arvoketjupäästöjen vähentäminen vaatii puolestaan pitkäjänteistä työtä, jolla pyritään vaikuttamaan esimerkiksi siihen, millaisia energialähteitä toimittajat käyttävät.¹⁶

Siltä osin kuin yritysten arvoketjut painottuvat ulkomaille ja tuotteet käytetään Suomessa, arvoketjupäästöissä on kyse siitä osasta suomalaisten kulutuksen päästöjä, joka jää kansallisessa, omalla alueella syntyviä päästöjä laskevassa kirjanpidossa huomioimatta. Siten kysymys kulutuksen päästöjen vähentämisestä kytkeytyy suoraan yritysten tuontituotteiden päästöjen vähentämiseen.

Tässä raportissa tarkastellaan yrityksiä, jotka hallinnoivat riskimaihin¹⁷ suuntautuvia arvoketjujaan eurooppalaisten yritysten etujärjestö Amforin BSCI-vastuullisuusjärjestelmän avulla. Jäsenyyden perusteella nämä yritykset arvioitiin sellaisiksi, joilla on suoria hankintoja riskimaista sekä valmiutta riskimaissa sijaitsevien arvoketjujen ilmastovastuullisuutta koskevaan työhön. Joukkoon otettiin lisäksi mukaan Lidl Suomi, jonka emoyhtiön Amfori BSCI -jäsenyys on Saksassa. Näin aineistoon saatiin mukaan kaikki Suomen päivittäistavarakaupan suurimmat toimijat.

Lisäksi tarkastelua laajennettiin tänä vuonna ottamalla mukaan neljä ketjua, jotka myyvät kodinelektroniikkaa: Gigantti, Power, Tekniset ja Veikon Kone. Yhdessä Amfori-jäsenenä mukana olevan Verkkokauppa.comin kanssa näiden yritysten kautta arvioitiin saatavan kattava käsitys kodinelektroniikan vähittäismyynnin hankintojen ilmastovastuullisuudesta. Vaikka kodinkoneiden ja -elektroniikan osuus suomalaisten kulutusmenoista on vain muutaman prosentin luokkaa, on osuus ollut 2000-luvulla selvässä kasvussa¹⁸, ja suuri osa tuotteista valmistetaan maissa, joissa fossiilisten polttoaineiden osuus on suuri¹⁹.

Amforin verkkosivujen mukaan sillä on jäseninä 52 suomalaista yritystä²⁰, eli kaksi enemmän kuin kaksi vuotta sitten, kun Finnwatch teki vastaavan kyselyn edellisen kerran. Vuoden 2021 jälkeen A&M Holmberg, Fine Foods, Nordqvist ja Sultrade ovat jättäytyneet pois Amforista. Uusia jäseniä järjestelmässä ovat Dimex, Kokkolan Halpa-Halli, Pure Waste Textiles, Suomi Trading, Touchpoint, Valio sekä Verkkokauppa.com. Lisäksi Vallila ja Finlayson ovat siirtyneet Manna & Co -konsernin alle eivätkä näy Amforin sivuilla enää erillisinä yhtiöinä.

Näille 52 Amforin suomalaisjäsenelle, Lidl Suomelle ja neljälle kodinelektroniikkaketjulle eli yhteensä 57 yritykselle lähetettiin syyskuun alkupuolella kutsu vastata kyselyyn verkkolomakkeella. Kyselyyn tuli 50 vastausta ja vastausprosentti oli siten 88. Vastaamatta jättivät A. Vesalainen, Best Friend, Cailap, e-ville.com, Musti Group Nordic, Power ja Texmoda.

Kyselyssä oli kaksi osaa: ensimmäinen osa käsitteli aiempien vuosien tapaan hankintoja niin sanotuista riskimaista (tulokset luvussa 4) ja toinen osa kaikkiin hankintoihin liittyviä ilmastotoimia ja -tavoitteita (tulokset luvussa 5). Ne yritykset, joilla ei ollut lainkaan suoria hankintoja riskimaista, ovat mukana vain luvussa 5.

Valtaosa kyselyyn vastanneista yrityksistä (46/50) kertoi tekevänsä suoria hankintoja riskimaista²¹. Eniten riskimaissa sijaitsevia tavarantoimittajia oli Blue Import BIM:illa, Keskolla, Lidlillä, SOK:lla, Tammer Brandsilla ja Tokmannilla, jotka kukin ilmoittivat tällaisten toimittajien määrän olevan useita satoja.

Lähes kaikki (42/46) tähän osaan kyselyä vastanneista yrityksistä kertoi tekevänsä hankintoja Kiinasta. Muita yleisesti mainittuja maita, joista suoria hankintoja tehdään, olivat Intia (24/46), Turkki (22/46), Vietnam (17/46), Bangladesh (15/46) ja Pakistan (13/46).

Yrityskohtaiset vastaukset riskimaahankinnoista on eritelty liitteessä 1. Alaluvuissa 4.1–4.3 esitetään yhteenveto näistä vastauksista.

Vain noin joka viides yritys on kirjannut ostosopimuksiinsa velvoitteita päästöjen raportoimiseen tai vähentämiseen liittyen. Nyt saatujen vastausten perusteella tällaiset kirjaukset ovat kuitenkin selvästi lisääntyneet edelliseen, syksyllä 2021 tehtyyn kyselyyn verrattuna. Tuolloin peräti 60 prosenttia yrityksistä sanoi, että niillä ei ole vaatimuksia päästöjen raportoinnista tai vähentämisestä eikä tällaisia vaatimuksia ole lähiaikoina myöskään tulossa. Nyt vain noin joka kolmas yritys vastasi näin, ja selvästi yleisin vastaus oli, että tällainen vaatimus on tulossa ostosopimuksiin.

Vielä kaksi vuotta sitten yhdelläkään yrityksellä ei ollut ostosopimuksissaan kaikkia suoria riskimaatoimittajia koskevaa vaatimusta päästöjen vähentämisestä tai raportoinnista. Nyt tilanne oli muuttunut ja seitsemän yritystä (Lidl, Paulig, SOK, Tokmanni, Valio, Verkkokauppa.com ja Wellgio) vastasi, että kaikille toimittajille on esitetty vaatimus päästöjen vähentämisestä. Vaatimukset päästöjen raportoinnista olivat edenneet hieman verkkaisemmin, sillä vain kolme yritystä (Marimekko, Tokmanni ja Verkkokauppa.com) kertoivat tällaisesta vaatimuksesta kaikissa ostosopimuksissaan.

Selvästi yli puolet riskimaahankintoja tehneistä kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoi yrittäneensä kerätä päästötietoja toimittajiltaan. Kuusi yritystä kertoi saaneensa kerättyä päästötietoja valtaosalta toimittajiltaan, kun kaksi vuotta sitten tällaisia yrityksiä oli vain yksi.

Toisaalta myös niiden yritysten osuus, jotka eivät olleet keränneet lainkaan päästötietoja toimittajiltaan oli nyt selvästi suurempi (noin puolet) kuin kaksi vuotta sitten (noin kolmannes). Tuolloin huomattavasti suurempi osuus yrityksistä vastasi, että tietoja oli kyllä yritetty saada, mutta huonolla menestyksellä. Vastausten perusteella osuuden pienenemistä selittää se, että osa tästä joukosta oli nyt saanut kunnollista tietoa ainakin osalta toimittajistaan, kuten myös se, että osa oli lakannut pyytämästä tietoja.  

Päästötietojen hankkiminen riskimaissa olevilta kumppaneilta voi olla haastavaa (ks. myös luku 5.1), mutta tuotannon ilmastovaikutuksesta kertoo suoraan myös se, millaisia energialähteitä tuotannossa käytetään. Yksikään yritys ei tiedä, että tuotannossa käytettäisiin ainoastaan päästötöntä energiaa, mutta hieman yli puolet kertoi nyt tietävänsä, että päästötöntä energiaa käytetään ainakin jossain määrin fossiilisen energian rinnalla.

Finnwatchin ensimmäisissä selvityksissä vuosina 2019 ja 2020 selvästi yli puolet vastaajista ei tiennyt mitään tuotannossa käytettävistä energialähteistä²². Sen jälkeen tilanne on parantunut jonkin verran, ja niiden osuus, jotka eivät tienneet energialähteistä mitään, laski tämän vuoden vastauksissa kolmannekseen.

Suomessa toimivista Amfori BSCI -jäsenistä yhä useampi on jäsenenä myös ympäristövaikutusten hallinnointiin tarkoitetussa Amfori BEPI:ssä. Määrä on kasvanut viime vuosina tasaisesti, ja järjestelmässä mukana olevien yritysten lukumäärä oli nyt jo 20²³. Jäseniä oli viisi, kun Finnwatch aloitti ensimmäisen, vuonna 2019 julkaistun tutkimuksensa yritysten arvoketjupäästöistä²⁴.

Kasvua ei ole kuitenkaan niin paljon kuin edellisen selvityksen aikaan vuonna 2021 annetut vastaukset antoivat ymmärtää. Silloin seitsemän yritystä kertoi aikovansa liittyä lähitulevaisuudessa BEPI:in, mutta tästä joukosta vain Berner ja Nanso Group ovat sittemmin liittyneet järjestelmään. Blue Import BIM ja Luhta kertoivat, että heillä on edelleen mielenkiintoa liittyä BEPI:in. Kauppahuone Harju ja Transmeri sen sijaan kertoivat, ettei liittyminen ole toistaiseksi ajankohtaista. Musti Group ei puolestaan vastannut tällä kertaa kyselyyn lainkaan.

Blue Import BIM:in ja Luhdan lisäksi myös Halti, Martinex, Nordic Wear, Verkkokauppa.com ja Wihuri kertoivat, että aikovat liittyä BEPI:in lähiaikoina. BEPI:n laajenemista edistää myös se, että vuoden 2024 alusta lähtien BEPI ei ole enää erillinen lisäpalvelu vaan kuuluu automaattisesti kaikille BSCI-jäsenille, kunhan ne hyväksyvät järjestelmän käyttöehdot.

Sen lisäksi, että Suomessa toimiva ostajayritys on mukana BEPI:ssä, aivan yhtä olennaista on, että myös sen käyttämät tuotantolaitokset ovat kattavasti BEPI:n piirissä. Tyypillisesti BEPI:n piiriin kuului vain pieni osa vastaajien toimittajista. Joukosta erottuivat Kesko, North Outdoor, Tokmanni ja Wellgio, joilla BEPI:n piirissä olevien toimittajien osuus oli vähintään kolmanneksen luokkaa.

Suuret päivittäistavarakaupan toimijat olivat kaikki parantaneet tässä suhteessa toimintaansa. Jo edellisessä vertailussa vuonna 2021 hyvin pärjänneellä Tokmannilla oli BEPI:n piiriin kuuluvien tuotantolaitosten määrä kasvanut 248:sta 342:een. Keskolla oli kaksi vuotta sitten vain 19 tuotantolaitosta BEPI:n piirissä ja nyt määrä oli 202. SOK:lla määrä oli kasvanut noin 20:sta 96:ään.

Kysyimme yrityksiltä myös käyttävätkö ne arvoketjupäästöjen hallintaan joitain muita järjestelmiä Amfori BEPI:n rinnalla tai sijasta. Ainoa selkeästi Amfori BEPI:n kanssa samaan tarkoitukseen kehitetty vaihtoehto oli usean vaatealan yrityksen mainitsema Higg-indeksi, joka on Sustainable Apparel Coalitionin ylläpitämä vastuullisuusvaikutusten hallintajärjestelmä, joka kattaa myös tuotantolaitosten päästöraportoinnin²⁵.

Yrityksillä on monenlaisia keinoja ja tapoja hallita hankintoihin liittyviä arvoketjupäästöjä. Riskimaahankintoja (luku 4) koskevien kysymysten lisäksi yrityksiltä kysyttiin myös yleisemmin niiden hankintoihin kohdistuvista ilmastotoimista, eli miten hyvin ne tuntevat hankintojensa päästöt (luku 5.1), millaisia tavoitteita yrityksillä on näille päästöilleen (luku 5.2) sekä millaisia toimia niillä on käytössä tai suunnitteilla hankintojen päästöjen vähentämiseksi (luku 5.3). Lopuksi kysyttiin myös, miten EU:n hiilitullit ja vastuullisuusraportointidirektiivi ovat vaikuttaneet arvoketjupäästöjen hallintaan (luku 5.4). Yrityskohtaiset vastaukset hankintojen päästöjen hallinnasta on eritelty liitteessä 2.

Suuri osa kyselyyn vastanneista yrityksistä on jollain tavalla pyrkinyt selvittämään hankintojensa päästöjä. Hieman yli puolet (27/50) vastaajista katsoi pystyneensä arvioimaan hankintojensa päästöt jollain tarkkuudella. Näistä selvä enemmistö katsoi, että vaikka arvioon liittyy epätarkkuuksia, on sen kokoluokka oikea. Ainoastaan neljä yritystä katsoi, että heidän arvionsa hankinnan päästöistä on luotettava. Kolme yritystä puolestaan katsoi arvionsa niin epäluotettavaksi, ettei sitä voi juurikaan hyödyntää.

Yrityksiltä kysyttiin myös, millaisia haasteita niillä on ollut hankintojen päästöjen selvittämisessä. Selvästi yleisimmin mainitut haasteet liittyivät päästötietojen keräämiseen ja luotettavuuteen. Osa vastaajista kaipasi tavarantoimittajilta primääridataa oman laskennan tekemiseksi, ja osa taas valmiita päästötietoja toimitetuista tuotteista. Osa vastaajista mainitsi haasteeksi tavarantoimittajien osaamattomuuden tai haluttomuuden raportoida päästöjä. Myös luotettavien päästökertoimien puuttuminen nostettiin esiin useissa vastauksissa.

Useita mainintoja saivat myös haasteet alihankkijoiden päästöjen allokoimisessa eri yritysten kesken sekä laskentaa koskevien standardien ja työkalujen puutteellisuus. Osa vastaajista nosti esiin omien resurssien rajallisuuden suhteessa pitkään tai monimutkaiseen arvoketjuun.

Kyselyn tulokset ovat samansuuntaisia kuin Finnwatchin lokakuussa 2023 julkaisemassa, päästölaskentaan ja -raportointiin keskittyneessä Valistuneita arvauksia -raportissa, vaikka kyselyiden kohteina olivat enimmäkseen eri yritykset²⁶.

Kyselyn perusteella yritysten päästövähennystavoitteet eivät läheskään aina kata niiden alihankinnassa syntyviä päästöjä. Noin kaksi yritystä viidestä oli asettanut alihankinnan päästöille joko erillisen tavoitteen tai yrityksellä oli yleinen päästövähennystavoite, joka kattoi myös alihankinnan päästöt. Sellaisten yritysten osuus, joilla ei ole alihankinnan päästöjä kattavaa vähennystavoitetta, on laskenut vuoden 2021 jälkeen 73 prosentista 58 prosenttiin. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 16 prosentilla ei ollut minkäänlaista päästövähennystavoitetta²⁷.

Ainoastaan seitsemän yritystä oli asettanut alihankinnan päästöille niin sanotun absoluuttisen vähennystavoitteen, eli sellaisen jonka voi kuvata tonneissa. Seitsemän yritystä oli asettanut suhteellisen vähennystavoitteen, eli sellaisen jossa väheneminen tapahtuu suhteessa liiketoiminnan tai esimerkiksi ostojen määrään eikä absoluuttisina päästötonneina. Yleisin hankintoja koskeva tavoite oli kuitenkin muotoiltu jotenkin muuten, eli esimerkiksi tavoitteena, että alihankkijat asettavat itse itselleen vähennystavoitteen tai siirtyvät uusiutuvaan energiaan.

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet yritykset olivat käynnistäneet tai ainakin suunnitelleet toimia, joilla hankintoihin liittyviä arvoketjupäästöjä pyritään vähentämään. Selvästi eniten mainintoja saivat erilaiset logistiikkaan liittyvät ratkaisut kuten merikuljetusten suosiminen, kuljetusreittien optimoiminen sekä lähialueiden painottaminen hankinnoissa.

Toinen useasti esiin nostettu asia oli tuotannossa käytettävien materiaalien tarkempi hallinta muun muassa suosimalla vähäpäästöisiä tai kierrätettyjä raaka-aineita sekä käytetyn materiaalin tai syntyvän jätteen määrän vähentäminen. Kolmas usein mainittu konkreettinen keino oli siirtyminen tai kumppanien kannustaminen päästöttömään energiaan. Useita mainintoja saivat myös pakkauksiin liittyvät ilmastoratkaisut.

Monissa vastauksissa korostettiin myös keskusteluja tavarantoimittajien kanssa esimerkiksi erilaisten päästövähennysmahdollisuuksien kartoittamiseksi tai päästötavoitteiden tai muiden vaatimusten asettamiseksi. Vastausten perusteella näihin keskusteluihin saattaa liittyä myös yleistä ilmastovaikutusten tärkeydestä viestimistä tai esimerkiksi tarkempien päästötietojen tai päästölaskennassa käytettävän primääridatan hankintaa. Jotkut sanoivat myös pyrkivänsä valitsemaan kumppaninsa ilmastoperustein.

Hankintojen päästöjen hallinnassa selvästi useimmin mainittu haaste oli luotettavan tiedon saaminen kumppaneilta tai muut tietopuutteet: esimerkiksi päästökertoimien puutteiden nähtiin vaikeuttavan ilmastotoimien kohdentamista. Toinen usein mainittu haaste liittyi siihen, että vähäpäästöisiä vaihtoehtoja ei ole riittävästi saatavilla. Tähän liittyvänä erityistapauksena moni mainitsi haasteena sen, ettei tuotantomaissa läheskään aina ole ostettavissa päästötöntä sähköä, jolloin ainoa toimittajan vaihtoehto sen hankkimiseen on omaan tuotantoon investoiminen.

Moni viittasi vastauksessaan myös omien ostojen pienuuteen perusteena sille, että neuvotteluasema kumppanien kanssa ei mahdollista tiukkoja vaatimuksia päästöjen vähentämisestä. Osa vastaajista vetosi taas siihen, että arvoketjut ovat pitkiä ja monimutkaisia, jolloin päästöihin puuttuminen on haastavaa. Myös omien resurssien rajallisuus paitsi rahaan myös aikaan tai osaamiseen liittyen nousi esiin vastauksissa.

EU:ssa on viime vuosina kehitetty sääntelyä, joka ohjaa yrityksiä kiinnittämään huomiota EU:n ulkopuolelta tuotavien tuotteiden ja raaka-aineiden päästöihin. EU:n vastuullisuusraportointidirektiivi (corporate sustainability reporting directive, CSRD) astui voimaan vuoden 2023 alussa ja velvoittaa suurimpia yrityksiä raportoimaan vastuullisuudestaan vuodesta 2024 lähtien. Raportoitavat tiedot määritellään komission vahvistamissa ESRS-standardeissa, joista yksi koskee yrityksen ilmastovaikutusta. Tämän standardin mukaan yritysten tulee raportoida koko arvoketjun päästöt mukaanlukien myös hankinnoista aiheutuneet päästöt, jos ne katsotaan olennaisiksi²⁸. Tämän velvoitteen vuoksi direktiivin soveltamisalaan kuuluvat yritykset tarvitsevat jatkossa aiempaa kattavampia päästötietoja myös tavarantoimittajiltaan, jolloin direktiivin vaikutukset ulottuvat arvoketjussa myös EU:n ulkopuolisiin ja direktiivin soveltamisalaa pienempiin yrityksiin.

Kysyimme tätä raporttia varten tehdyssä kyselyssä yrityksiltä, miten ne uskovat vastuullisuusraportointidirektiivin vaikuttavan siihen, miten hyvin ne tuntevat arvoketjunsa päästöt. Valtaosa kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi, että niiden arvoketjupäästöjen seuranta tarkentuu EU:n vastuullisuusraportointidirektiivin myötä.

EU:n hiilirajamekanismi (carbon border adjustment mechanism, CBAM) eli niin sanotut hiilitullit otettiin käyttöön lokakuun 2023 alussa. Järjestelmällä hinnoitellaan sellaisia tuontituotteiden päästöjä, jotka syntyvät EU:n ulkopuolella ja jotka kuuluisivat EU:ssa päästökaupan piiriin. Tavoitteena on varmistaa, ettei tuontituotteilla ole vähäiseen tai olemattomaan päästöhinnoitteluun liittyvää kilpailuetua EU-markkinoilla. Hiilitullit eivät koske kaikkea tuontia vaan ainoastaan rautamalmia, tiettyjä alumiini-, rauta- ja terästuotteita, tiettyjä sementtitavaroita, tiettyjä kemikaaleja ja lannoitteita sekä sähköä.²⁹

Vuoden 2025 loppuun ulottuvassa ensimmäisessä vaiheessa soveltamisalaan kuuluvien hyödykkeiden maahantuojien tulee raportoida komissiolle näihin tuoteryhmiin kuuluvien tuotteiden määrät ja kasvihuonekaasupäästöt. Vuoden 2026 alusta lähtien maahantuojien on hankittava päästöjä vastaava määrä CBAM-todistuksia, joiden hinta määräytyy EU:n päästökauppajärjestelmän hintatason mukaan. Käyttöönotto on tosin porrastettu vuosille 2026–2034 siten, että velvoite hankkia CBAM-todistuksia kasvaa samaa tahtia kuin kyseistä tuoteryhmää koskevan EU-tuotannon saamat ilmaiset päästöoikeudet vähenevät.³⁰

Koska hiilirajamekanismin mukainen raportointi edellyttää tiettyjen tuontituotteiden päästöjen selvittämistä, kysyimme yrityksiltä, onko tämä toistaiseksi vaikuttanut heidän käsitykseensä arvoketjussa syntyvistä päästöistä. Valtaosa kyselyyn vastanneista yrityksistä on mekanismin soveltamisalan ulkopuolella. Niistä yrityksistä, joilla on hiilirajamekanismin piiriin kuuluvaa maahantuontia, noin kaksi kolmasosaa arvioi arvoketjupäästöjen tuntemuksen parantuneen mekanismiin varautumisen myötä.

Yritykset alkavat vähitellen ottaa vakavasti omien hankintojensa päästöt. Sen jälkeen, kun Finnwatch vuonna 2019 teki ensimmäisen selvityksensä aiheesta, moni yritys on selvittänyt riskimaissa toimivien yritysten käyttämiä energialähteitä, kirjannut ilmastovelvoitteita ostosopimuksiinsa ja asettanut aiempaa parempia ilmastotavoitteita. Toisaalta kehitys on ollut melko verkkaista, ja monessa yrityksessä nämäkin toimet ovat vielä tekemättä. Moni Finnwatchille vastannut yritys kuitenkin kertoi erilaisista tulevista toimista, jotka eivät vielä näy tämän kyselyn tuloksissa. Osa yrityksistä taas kertoi, että niiden merkittävimmät päästöt ja siten myös päästövähennystoimet kohdistuvat kyselyn ulkopuolisiin päästöihin.

Finnwatch teki tuontipäästöihin kohdistuneen kyselyn nyt neljättä kertaa ja siihen saatiin tällä kertaa aiempaa suurempi vastaajajoukko. Yhteensä 57 tavoitellusta yrityksestä 50 vastasi. Tutkimukseen jättivät vastaamatta A. Vesalainen, Best Friend, Cailap, e-ville.com, Musti Group Nordic, Power ja Texmoda.

Riskimaatoimittajiin kohdistuvien ilmastovaatimusten suhteen parhaiten vertailussa pärjäsivät Berner, Kesko, Lidl Suomi, Paulig, SOK, Tokmanni, Verkkokauppa.com ja Wellgio, jotka edellyttivät sekä päästövähennyksiä että päästöistä raportointia vähintään osalta toimittajistaan. Ilmastotoimien etenemisestä kertoo hyvää myös se, että satoja Keskon, SOK:n ja Tokmannin tavarantoimittajien tuotantolaitoksia on siirtynyt ympäristövaikutusten hallintaan tarkoitetun Amfori BEPI-järjestelmän piiriin.

Hankintojen päästöjen hallinnasta kysyttiin myös pelkkiä riskimaahankintoja laajemmin. Huolestuttavaa on, että puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä ei ole asettanut päästövähennystavoitetta, joka kattaisi alihankinnan päästöt. Alko, Anora, Gigantti, Kesko, Paulig, Pure Waste ja Valio olivat joukon parhaina asettaneet absoluuttisen päästövähennystavoitteen, joka kattoi nämä päästöt. Lisäksi 18 muuta yritystä oli asettanut jollain muulla tavalla muotoillun tavoitteen alihankinnan päästöjen vähentämiseksi.

Kyselyn perusteella hankintojensa päästöjen hallinnassa koko joukon heikoimpia olivat vastauksiensa perusteella Airam Electric, Hofler ja Kauppahuone Harju. Tämä kolmikko jäi matalimmalle tasolla usealla eri mittarilla. Niillä ei ollut ostosopimuksiin kirjattuja vaatimuksia päästöjen raportoimisesta tai vähentämisestä eikä aikeita ottaa sellaisia käyttöön. Niillä ei myöskään ollut tietoa käytetyistä energialähteistä tai pyrkimyksiä kerätä toimittajiltaan tietoja päästöistä, eivätkä ne olleet asettaneet päästövähennystavoitetta, joka kattaisi alihankinnan päästöt. Airam Electric tosin erottui tästä joukosta edukseen siten, että sillä oli käytössä Amfori BEPI.

Selvityksessä oli nyt ensimmäistä kertaa mukana kodinelektroniikka-alan vähittäismyyjiä. Amfori-järjestelmään kuuluvan Verkkokauppa.comin lisäksi kyselyyn vastasivat kutsusta myös Gigantti, Kauppiasosuuskunta Tekniset ja Veikon kone. Ainoastaan Verkkokauppa.com kertoi tekevänsä suoria hankintoja riskimaista. Gigantti oli puolestaan nelikosta ainoa, joka oli asettanut päästövähennystavoitteen, joka kattoi myös alihankinnassa syntyvät päästöt. Gigantti, Veikon kone ja Verkkokauppa.com kertoivat arvioineensa alihankinnan päästöjä.

Kaikki vastaajat huomioiden yritysten toimet eivät ole riittäviä suhteessa siihen, että suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki pitäisi puolentoista asteen hiilibudjettiin perustuvan arvion perusteella saada kuudessa vuodessa alle kolmannekseen nykyisestä³¹. Mitä hitaammin esimerkiksi tuotannon päästöt vähenevät, sitä enemmän kulutuksen rakennetta tulee muuttaa tai kokonaistasoa laskea, tai muuten tavoite karkaa.

Vaikka yritykset ovat avainroolissa siinä, millaisilla ilmastovaikutuksilla tuotettuja tuotteita suomalaisille myydään, on myös päättäjien ja kuluttajien kannettava oma vastuunsa. Päättäjien tulee edistää toimia, joilla kulutuspäästöt saadaan nopeammin laskevalle uralle. Kuluttajat voivat omilla valinnoillaan edistää muutosta näyttämällä yrityksille, että vähäpäästöisille tuotteille ja esimerkiksi kiertotaloutta edistäville palveluille on kasvavaa kysyntää. 

• Kaikkien yritysten tulee olla selvillä arvoketjunsa kasvihuonekaasupäästöistä ja raportoida niistä kattavasti ja läpinäkyvästi (esimerkiksi CDP-järjestelmää hyödyntäen). Laskennassa tulee pyrkiä mahdollisimman hyvään tarkkuuteen hyödyntämällä ajantasaista ja täsmällistä tietoa sekä noudattamalla GHG-protokollan vaatimuksia. Aihetta käsitellään kattavammin Finnwatchin Valistuneita arvauksia -raportissa (2023)³².
• Yritysten tulee mahdollisimman ripeästi vähentää oman toimintansa suoria ja epäsuoria päästöjä koko arvoketju huomioiden. Päästövähennyksille tulee asettaa ilmastotieteen mukaiset tavoitteet esimerkiksi SBTi-järjestelmän mukaisella tavalla. Lisäksi tavoitteiden edistymisestä tulee raportoida vuosittain. Tavoitteen tulee johtaa ilmastokestävään liiketoimintaan eli niin sanottuun nettonollaan (esimerkiksi SBTi-järjestelmän määritelmää vastaten) mahdollisimman pian.
• Siltä osin kuin päästöjen vähentäminen ei lyhyellä aikavälillä onnistu, yritysten tulee pyrkiä kumoamaan toimintansa haitallinen ilmastovaikutus hiilimarkkinoita hyödyntämällä. Kumoaminen tulee tehdä mahdollisimman laadukkailla ilmastoyksiköillä, hyödyntäen kansainvälisiä sertifikaatteja (kuten Gold Standard) sekä erillisiä kriteeristöjä (esimerkiksi valtioneuvoston ohjeistus aiheesta³³). Yksiköitä valittaessa on huomioitava ilmastovaikutuksen lisäksi myös ihmisoikeudet, ja noudattaa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta.
• Yritysten tulee pyrkiä tunnistamaan keskinäisen yhteistyön mahdollisuuksia esimerkiksi päästölaskentamenetelmien kehittämisessä ja riskimaissa toimivien alihankkijoiden kannustamisessa vähäpäästöiseen tuotantoon. Amfori BSCI -järjestelmän jäsenien tulee ottaa käyttöön myös ympäristövaikutusten hallinta BEPI:n avulla ja kannustaa toimittajiaan mukaan BEPI:iin.

• Kansallisessa päästölaskennassa tulee lisätä alueperäisten päästöjen laskennan rinnalla tapoja laskea ja seurata kulutusperäisiä päästöjä. Yritysten kehittyvän päästökirjanpidon hyödyntämistä kansallisten kulutuspäästöjen kirjanpidon kehittämisessä tulee selvittää, jotta tuontituotteiden ilmastovaikutus saadaan tarkemmin huomioitua myös päätöksenteossa.
• Kulutusperäisten päästöjen vähentämiselle tulee asettaa tavoite, jonka toteutumista seurataan vuosittain eduskunnalle annettavassa ilmastovuosikertomuksessa.
• Ilmastolle haitalliseen kulutukseen vaikuttavia päästöveroja tulee kiristää ja ottaa käyttöön nykyistä kattavammassa laajuudessa.
• Suomessa tulee valmistella ja ottaa käyttöön hiiliosinko, jolla voidaan palauttaa kiristyvien päästöverojen tuottoja kansalaisille ilman, että tuloerot kasvavat.
• Päästölaskennan ja siitä raportoimisen kehittämiseksi tulee käynnistää selvityshanke, jossa kartoitetaan yhdessä yksityisen sektorin kanssa tapoja tukea erityisesti pk-yritysten päästölaskentaa. Tätä voidaan tehdä esimerkiksi tarjoamalla suomenkielistä ja kansallisiin olosuhteisiin soveltuvaa, tarvittaessa toimialakohtaista ohjeistusta sekä kehittämällä olemassa olevia ja uusia, vapaasti saatavilla olevia laskentatyökaluja, jotka vastaavat kansainvälisten standardien (esimerkiksi GHG-protokollan päivityksen myötä) kehittyviä vaatimuksia.
• Yritysvastuudirektiivin neuvottelut tulee saattaa ripeästi päätökseen Euroopan unionissa ja käynnistää direktiivin kansallinen toimeenpano. Ilmastovastuu ja ilmastoa koskevat siirtymäsuunnitelmat tulee sisällyttää direktiivissä huolellisuusvelvoitteen piiriin ja niillä tulee olla uskottavat toimeenpanokeinot. Siirtymäsuunnitelmien minimitason sisältö tulee määritellä direktiivissä, ja niiden tulee sisältää puolentoista asteen mukaisten päästövähennystavoitteiden asettaminen scope 1, 2 ja 3 -päästöille. 

• Kulutusta on syytä pyrkiä rajoittamaan vain välttämättömiin hankintoihin ja painottamaan niissä sellaisia tuotteita tai palveluita, jotka edistävät vähäpäästöistä kiertotaloutta.
• Yrityksiltä tulee vaatia tietoa niiden arvoketjupäästöistä. Sosiaalinen media on tehokas foorumi kysymysten esittämiseen.
• Kansalaisten tulee vaatia päättäjiltä huolellisuusvelvoitteeseen perustuvan yritysvastuudirektiivin ripeää valmistelua ja kansallista toimeenpanoa.