Suurituloisimmat hyötyvät eniten nopeasti kasvavasta verotuesta

Uutiset
25/10/2022

Finnwatchin tänään julkaisema seurantaraportti kertoo listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennukseen sisältyvien verohyötyjen jakautuvan Suomessa erittäin epätasaisesti.

Verohyöty syntyy siitä, että niin kutsuttuja huojennettuja osinkoja verotetaan hyvin kevyesti. Vuonna 2020 yli 71 % verohyödystä kohdistui ylimpään tulokymmenykseen kuuluville. Myös suurituloisimman kymmenyksen sisällä verohyöty jakautui epätasaisesti painottuen vahvasti kaikista kovatuloisimpiin.

KUVAAJA: VEROVAPAIDEN HUOJENNETTUJEN OSINKOJEN JAKAUTUMINEN TULOLUOKITTAIN

Miesten osuus kaikista listaamattomien osakeyhtiöiden maksamista verovapaista osingoista ylsi 78 %:iin, ja lähes kolmannes osingoista maksettiin 50–59-vuotiaille. Huojennettuja osinkoja nostettiin maantieteellisesti eniten maan etelä- ja länsiosissa. 

– Uusimpien tilastojen pohjalta laadittu raporttimme vahvistaa käsitystä siitä, että listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennus on yksi verojärjestelmämme suurimmista epäkohdista, sanoo Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen.

Suomessa on käytössä kansainvälisesti poikkeava osinkoverojärjestelmä, jonka puitteissa listaamattomasta yhtiöstä voi tiettyjen ehtojen täyttyessä nostaa 75 prosenttia osingoista verovapaasti. Näiden kevyesti verotettujen niin sanottujen huojennettujen osinkojen kokonaismäärä nousi vuonna 2020 jo 2,4 miljardiin euroon. Kokonaissummasta lähes 1,8 miljardia euroa on osingonsaajille verovapaata tuloa. Summat ovat kasvaneet vuodesta 2017 vuoteen 2020 peräti 17 % eikä kasvu näytä loppuvan tähän.

Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennus luokitellaan verotueksi, ja valtiovarainministeriö laatii sen kehittymisestä tasaisin väliajoin ennusteita. Verotuen kasvu on ollut viime vuosina nopeaa: siinä missä verotuen määrän arvioitiin vielä vuonna 2019 jäävän 405 miljoonaan euroon, nousee se ministeriön tuoreimmassa arviossa jo 830 miljoonaan euroon vuonna 2023. Verotuki tarkoittaa tässä yhteydessä verotuloa, joka menetetään, kun osinkoja verotetaan niin kutsuttua normijärjestelmää kevyemmin.

– Viime aikoina on kuultu paljon vaatimuksia julkisten menojen leikkaamisesta. Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen pitäisi olla kaikkien leikkauslistojen kärjessä. Miksi yhteiskunta tukee yli 800 miljoonalla eurolla vuodessa osingonsaajia, joista valtaosa lukeutuu maamme hyvätuloisimpiin, kysyy Hietanen.

Hyötyjen epätasaisen jakautumisen ohella listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen on havaittu aiheuttavan useita ongelmia. Huojennettujen osinkojen matalaksi muodostuva veroaste kannustaa suurituloisia tulonmuuntoon eli muuntamaan korkeammin verotettuja palkkatuloja osingoiksi. Tämä leikkaa etenkin kuntien verotuloja, koska toisin kuin ansiotuloista, pääomatuloista ei makseta kunnallisveroa. Lisäksi osinkoverohuojennuksen on todettu ohjaavan haitallisesti monia taloudellisia päätöksiä.

Finnwatch vaatii listaamattomien yhtiöiden osinkoverojärjestelmän pikaista korjaamista. Haitallisia kannustinvaikutuksia omaavan ja epäoikeudenmukaisen järjestelmän korjaamista ovat esittäneet myös useat asiantuntijatyöryhmät hallituksen yritystukityöryhmästä valtiovarainministeriön asettamaan yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmään.

Lisätiedot:

Saara Hietanen
veroasiantuntija
Finnwatch ry
saara.hietanen@finnwatch.org
044 240 8500

Taustatiedoksi:

Eri työryhmien suosituksista ja listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksesta tehdystä akateemisesta tutkimuksesta voi lukea lisää Finnwatchin viime vuonna julkaisemasta tutkimusyhteenvedosta.

Valtiovarainministeriön tuorein arvio listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotukseen liittyvästä verotuesta löytyy VM:n Verotuet 2021–2023 -dokumentista